NTR 2022 – Kilpailuohjeet

 

Facebook | Instagram | Twitter


  1. Ennen kilpailua
  2. Pakolliset varusteet
  3. Toiminta kisapäivänä
  4. Säännöt
  5. Koronaohjeet
  6. GPS-seuranta

Päivitetty 3.3.2022 17:50.


Tietoa tapahtumasta

Mitä?

Nuuksion talvipäivä -rogaining on talvinen retkisuunnistuskilpailu, jossa haasteiden lisäksi on tarkoitus olla myös kivaa 🌞! Rogaining on joukkuelaji, jossa joukkue kerää mahdollisimman monta pistettä kiertämällä rastin kautta annetussa määräajassa. Tapahtumassamme on 3 ja 6 tunnin sarjat naisille, miehille ja sekajoukkueille. Joukkueessa tulee olla vähintään kaksi osallistujaa.

Missä?

Vuonna 2022 tapahtuma järjestetään Kirkkonummen Veikkolasta. Veikkolan koulu toimii kilpailukeskuksena.

Milloin?

Sunnuntaina 6.3.2022.

Kartat jaetaan klo 9:00. Yhteislähtö on klo 11:00.

Pandemian vaikutus järjestelyihin?

Tilanne koronapandemian osalta on parempaan päin ja rajoituksia ollaan poistamassa. Pyrimme kuitenkin edelleen parhaamme mukaan välttämään viruksen levittämistä. Mahdollisuuksien mukaan järjestämme sisätilan reittisuunnittelulle, mutta pesutiloja ei valitettavasti tule olemaan käytössä.

Tunnelmia kilpailumaastosta

1. Ennen kilpailua

Tarkista ilmoittautumistietosi täältä (lista ilmoittautuneista löytyy vasemmalta jokaisen sarjan kohdalla alasveto-valikosta). Jos löydät korjattavaa, meilaa ok77elit@gmail.com

Tsekkaa myös rogaining-vinkit. (Huomaa, että tapahtumassa ei tänä vuonna ole käytössä kännykkäleimausta, vaan Emit leimaus.)

Maastossa on kahvilarasti. Varaa mukaasi käteistä tai MobilePay, jotta pystyt tankkaamaan lämmintä mehua, kahvia ja erilaisia syömisiä matkan varrella.


2. Pakolliset varusteet

Jokaisella joukkueella pitää olla yksi

Jokaisella osallistujalla pitää olla

  • Numerolappu etupuolelle kiinnitettynä
  • Kartta
  • Juotavaa riittävästi
  • Vaihtosukat ja aluskerrasto vesitiiviisti pakattuna

Kaikki pakolliset varustett on kuljetettava mukana koko kisan ajan.


3. Toiminta kisapäivänä

3.1 Aikataulu

8:00–9:30 Joukkuemateriaalin nouto
9:00 Karttojen jako

9:00–10:30 Reittien suunnittelu
10:45 Kokoontuminen lähtöpaikalle
11:00 Lähtö
14:00 3 tunnin sarjan määräaika
14:30 3 tunnin sarjan maali sulkeutuu
17:00 6 tunnin sarjan määräaika

17:30 6 tunnin sarjan maali sulkeutuu

3.2 Saapuminen ja pysäköinti

Tapahtuma järjestetään Veikkolan koululla, Kisapolku 7, 02880 Veikkola.

Koululla järjestetään samaan aikaan muutakin toimintaa, joka meidän tulee ottaa huomioon. Noudatathan siksi tarkasti opasteita ja ohjeita. Sisätiloja käytetään koronatilanteen sallimissa rajoissa.

Sisätiloissa ei saa liikkua nastakengillä.

Käytössä olevat parkkipaikat on merkitty alla olevaan karttapalaan.

3.3. Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen alkaa klo 8:00 koulun pääsisäänkäynnillä.

Ilmoittautuessa joukkueen emit tarkistetaan tai joukkueelle jaetaan laina-emit. Lisäksi joukkue saa:

  • numerolaput
  • hakaneulat
  • karttamuovit

Toimi näin:

  1. Tarkista joukkueesi numero ja emit-koodi seinällä olevasta listasta.
  2. Nouda joukkueesi numerolaput pyykkinarulta. Kerää talteen myös hakaneulat ja karttamuovit.
  3. Jos olette varanneet laina-emitin, nouda se kisakansliasta.
  4. Rekisteröi joukkueesi emit-ajanottokortti tulospalvelulaitteeseen (tabletti ja emit-lukija), joka löytyy kisakansliasta.
  5. Jakakaa materiaalit joukkueen kesken.

Ilmoittautuminen päättyy klo 9:30.

3.4 Reitinsuunnittelu

Kartat ja rastimääritteet jaetaan alkaen klo 9:00 ilmoittautumispisteeltä.

Reittien suunnittelu tapahtuu koulun sisätiloissa. Samalla on mahdollisuus nauttia kahvion antimista ja suorittaa viime hetken tankkausta. Kahviossa myös korttimaksu mahdollista.

Valmiista reittisuunnitelmasta tulee turvallisuussyistä ottaa kuva ja lähettää se sähköpostitse osoitteeseen ok77elit@gmail.com . Nimeä sähköposti ”NTR 2022 [joukkueen nimi] reittisuunnitelma”.

3.5 Varusteiden säilytys

Tarjoamme halukkaille tavaroiden säilytystilan koulun sisätiloissa.

3.6 Lähtö

Lähtöpaikka on koulun takana hiekkakentällä. Ennen lähtöä Emit-kortit tulee ”nollata” erillisessä Emit-lukijassa. Nollatessa emittiä, odota että lukulaite vilkkuu 5 kertaa. Katso emitin käyttöohje (video).

Siirry lähtöpaikalle klo 10:45 mennessä, ettei lähtöleimaukseen tule ruuhkaa.

3.7 Maasto ja kartta

Maastossa on taas juniorisuunnistajien pitämä kahvilarasti, jossa voi maksaa käteisellä ja MobilePayllä. Varaa siis maksuväline mukaan, niin saat herkullista vatsantäytettä matkan varrella!

Kartassa on käytetty suunnistuskartan karttamerkkejä, mutta kartta on huomattavasti suuripiirteisempi kuin normaali suunnistuskartta. Esimerkiksi läheskään kaikkia pienempiä polkuja kartassa ei ole.

Kartan mittakaava on 1:20 000.

Talven runsaslumisuudesta johtuen karttaan on pyritty merkitsemään mahdollisimman kattavasti maastosta löytyvät talvikuljetut polut. Eli kaikki kartasta löytyvät polut ja muutamat kesämökkitiet eivät ole talvella olleet käytössä.

Talvipolut on merkitty karttaa seuraavasti:

Vihreä pisteviiva: jäljet löytyvät metsästä joita voi seurata, juoksu ei onnistu.
 Vihreä katkoviiva: jonkun verran kuljettu polku, juoksu onnistuu vaikkakin voi olla hankalaa.
Vihreä yhtenäinen viiva: paljon kuljettu polku, jossa juoksu onnistuu kohtuu hyvin.

Kartan lisäksi jokainen saa muovisen karttasuojuksen. VINKKI: Kannattaa vartata mukaan (läpinäkyvää) teippiä, jolla voi sulkea muovikotelon avoimen sivun, ettei kartta kastu sitä kautta.

Joillakin rasteilla on valvoja, joka tarkistaa että koko joukkue käy sääntöjen mukaisesti vähintään 10 metrin päässä rastista.

3.8 Maali

Maalissa on rasti ja Emit-leimasin kuten rasteilla. Aika pysähtyy, kun leimaa maalirastilla.

Maali sijaitsee kilpailukeskuksen läheisyydessä.

3.9 Tulokset

Tulokset tulevat reaaliaikaisesti tänne. Kannattaa tarkistaa jo kisapaikalla, että omat tulokset ovat oikein, ja käydä kisakansliassa ilmoittamassa, jos jokin rasti puuttuu, tms.

Kisan jälkeen tulokset julkaistaan myös sarjakohtaisesti.

Sarjojen parhaat joukkueet palkitaan! Lisäksi on arvontapalkintoja.

3.10 Pukeutuminen

Kisapaikalla ei ole erillistä tilaa vaatteiden vaihtamista varten eikä peseytymistiloja.

3.11 Valokuvaus ja some

Sekä tapahtumakeskuksessa että maastossa otetaan valokuvia.

Tapahtuman hashtagit sosiaalisessa mediassa ovat #NTR2022 ja #NuuksionTalvi.

Edellisten vuosien kisakuvia voi käydä fiilistelemässä Metsäreitin Flickrissä.


4. Säännöt

4.1 Reittien suunnittelu

  • Reitin suunnittelussa ei saa käyttää muita kuin järjestäjien tarjoamia karttoja.
  • Suunnittelussa ei saa käyttää muita elektronisia apuvälineitä kuin laskukonetta ja elektronista karttamittaria.
  • Suunnittelutila aukeaa ja kartat saa klo 9:00.
  • Suunnitteluaika päättyy klo 10:30.

4.2 Pakolliset varusteet

Kaikki pakolliset varusteet pitää olla mukana koko ajan.

4.3 Apuvälineet

  • suksien, lumikenkien ja potkukelkan käyttö on sallittua, ja näitä varusteita voi vaihtaa missä ja milloin tahansa, mutta mitään varusteita ei saa jättää metsään (hakeakseen ne pois kilpailun jälkeen)
  • polkupyörää ei saa käyttää
  • suunnistamisessa ei saa käyttää muita kuin järjestäjien tarjoamia karttoja
  • suunnistamisessa ei saa käyttää muita elektronisia apuvälineitä kuin kelloa/sykemittaria (mutta niiden mahdollisia navigointi- ja matkanmittaustoimintoja ei saa käyttää)
  • matkapuhelinta ei saa hyödyntää navigoinnissa

4.4 Joukkueen toiminta

  • joukkue liikkuu koko kilpailun ajan yhdessä
    • joukkueen kauimpana toisistaan olevien jäsenten välimatka on korkeintaan 100 metriä
    • rastilla leimatessa koko joukkue on korkeintaan 10 metrin päässä rastilta
      Usealla rastilla on valvoja, joka varmistaa, että koko joukkue käy rastilla. 
  • jokainen osallistuja on velvollinen auttamaan loukkaantunutta tai muuten hädässä olevaa kilpailijaa
  • kaikenlainen roskaaminen ja luonnon turmeleminen on kiellettyä
  • tulenteko on sallittua vain virallisilla nuotiopaikoilla

Jokainen kilpailija osallistuu omalla vastuullaan NTR 2022 tapahtumaan. Järjestäjä ei ole vakuuttanut osallistujia millään tavalla.

4.5 Kielletyt alueet

  • Koneellisesti tehdyillä laduilla saa liikkua vain suksin
    • kengillä liikkuva voi ylittää ladun kohtisuoraan, mutta muuten on liikuttava kokonaan koneella ylläpidetyn alueen ulkopuolella, eli myöskään luisteluun varatulla alueella ei saa kävellä
  • Piha-alueilla liikkuminen on kielletty
    • piha-alueet on merkitty karttaan oliivinvihreällä
    • pihalle ei saa mennä, vaikka sitä ei olisi merkitty karttaan
  • Muut kielletyiksi merkityt alueet 
    • osa pelloista yms. on varmuuden vuoksi merkitty karttaan kielletyn alueen merkillä (violetti ristikko, ks. kuva yllä)
  • Teillä liikuttaessa on noudatettava liikennesääntöjä
  • Moottoritien alitus on mahdollista vain karttaan merkityissä kohdissa
  • Jäälle meno on kielletty. Tällä hetkellä on suuri todennäköisyys, että jäällä tossut kastuvat. Järviä ei myöskään ole reiteillä juurikaan hyödynnettävissä, joten niiden jäätilannettakaan ei ole selvitetty.
Esimerkkejä kohdista, joissa moottoritien ylitys/alitus on mahdollista.

4.6 Tulokset

  • eniten pisteitä määräajassa kerännyt joukkue voittaa – jos pisteitä on yhtä paljon, voittaa vähemmän aikaa käyttänyt
  • rastin tunnuksen ensimmäinen numero kertoo rastista saatavan pistemäärän (esimerkiksi 51 = 5 pistettä)
  • joukkuen on oltava yhtä aikaa maalileimauksessa, eli leimaajan on odotettava että koko muu joukkue ylittää maaliviivan ennen kuin leimaa maalissa
  • jokaisesta määräajan (3 h/6 h) ylittävästä minuutista vähennetään yksi piste
  • yli 30 minuuttia määräajasta myöhästyvät eivät saa tulosta

4.7 Sääntörikkomukset

Kielletyillä alueilla liikkuminen johtaa joukkueen välittömään hylkäämiseen.

Joukkueen hajaantuminen (valvotaan pääsääntöisesti rasteilla) aiheuttaa 20 pisteen menetyksen per havaittu rike.

Jokaisesta puuttuvasta pakollisesta varusteesta seuraa 20 pisteen menetys. Kilpailun aikana voidaan suorittaa tarkistuksia.

Jos joukkue kokee saaneensa aiheettoman rangaistuksen, voi se tehdä vastalauseen viimeistään tunnin maalin sulkeutumisen jälkeen.


5. Koronaohjeet

  1. Tapahtuman järjestelyissä ja sisätilojen käytössä noudatetaan voimassa olevia viranomaisen ohjeita ja määräyksiä. 
  2. Sisätiloissa kehotetaan käyttämään maskeja. 
  3. Käsidesejä järjestetään tarvittaviin paikkoihin. 
  4. Tapahtumaan osallistutaan vain terveenä.

Tapahtumanjärjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin pandemiatilanteen vaatiessa.


6. GPS-seuranta

Vuonna 2022 tapahtuman reaaliaikainen GPS-seuranta toteutetaan kaikille osallistujille Livelox-palvelun avulla, jossa seuranta tapahtuu osallistujien omiin puhelimiin ladattavan sovelluksen kautta. Seuranta on kaikille osallistujille ilmainen. Koska kisa-aamuna on myös paljon muuta ajateltavaa, valmistelkaa seuranta ennakkoon erillisen ohjeen mukaisesti! Jos ohjeissa on puutteita tai epäselvyyksiä, pyytäkää mieluusti apua (esim. Instagramissa @nuuksiontalvi, facebookissa tai ok77elit@gmail.com) jotta ohjeita voidaan tarpeen mukaan täydentää.

Seurannan käyttö on täysin vapaaehtoista, mutta suositeltavaa, koska se parantaa tapahtuman turvallisuutta, mahdollistaa leimausten varmistamisen jos varsinainen EMIT-kalusto hyytyy pakkasessa ja tarjoaa mahdollisuuden tapahtuman jälkipuinnit ja seuraamisen kotikatsomoista!

Linkki seurannan katselusivulle tässä. Linkkiä kannattaa jakaa menosta kiinnostuneille!

Gps-seuranta | Tulokset | Ilmoittautuneet | Kilpailuohjeet | Säännöt | Osallistujien ohjeet GPS-seurantaan

Facebook | Instagram | Twitter | NTR 2018 | NTR 2019 | NTR 2020 | Rogaining-vinkkejä

%d bloggaajaa tykkää tästä: